Suurella Sydämellä – Havi’s

Blogipostaus tehty yhdessä Havi’s tuotemalliston kanssa

Ihanaa aikaa tämä hetki syksystä! Värejä, kylmää tuulta ja takan lämmössä istuskelua. Olen ehdottomasti syksyihminen – mikään ei voita kirpeitä aurinkoisia syyspäiviä ja pimeitä lempeitä iltoja.

On käsillä myös kynttilöiden aika ja meillä niitä kuluukin roppakaupalla – niin ulkona lyhdyissä, roihuissa kuin sisällä tuoden tunnelmaa.

Olinkin superonnellinen, kun pääsin nopsaa tutustumaan HAVIn kynttilätehtaalle Riihimäelle Sieltä kuulkaas alkaa aika monen kynttilän taival tuomaan tunnelmaa meidän kaikkien kotiin! Tiesittekös, että HAVIn kynttilöitä on valmistettu jo vuodesta 1829 Viipurissa, mutta talvisodan myötä tuotanto pelastettiin Riihimäelle. Eli HAVI on ollut vuosisadan osa suomalaisten kotia niin kattausmallistojen kuin kynttilöidenkin muodossa.

Kotimainen HAVI loi syksyllä 2016 uuden tuotemerkin HAVI’S  kodin sisustukseen. HAVI’S tuotteet ovat skandinaavista tyyliä, joissa korostuvat ajattomuus, pehmeät värit ja kauniit kuosit. Syksyn mallisto koostuu tuoksukynttiläsarjasta, läpivärjätyistä rustiikkikynttilöistä sekä lautasliinoista.

Havi's Havi's

HAVI’S tuoteperhe tulee sisältämään kynttilöiden lisäksi muitakin upeita tuotteita kotiin. Keväällä 2017 HAVI’S täydentyy sisustustekstiileillä, pyyhkeillä sekä uudella saippualla ja huonetuoksulla. Tuotteiden värimaailmaan kuuluvat puhdas valkoinen, tummansininen taivas, pehmeä roosa, usvan harmaa sekä metallinvärit. Mallistossa on myös kausittain vaihtuvia värisävyjä.

Havi's Havi's Havi's HAVI*S
Havi's

Olen todella innostunut näistä uusista HAVI’S tuoteista ja ne tuovat HAVIin ihanalla tavalla jälleen meidän kaikkien koteihin. Mutta ehdotomat suosikkini ovat nämä HAVI’S pallokynttilät!

Mikäs sinun suosikkisi on?

Tutustu uuteen HAVI’S tuotemallistoon ja mikäli ajelet tai olet Riihimäen lähistöllä, niin kannattaa käydä kurkaamassa HAVI- Oulet. Siellä nimittäin voi hankkia kynttilöitä kilohintaan!

Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua! Sytyttäkää kynttilä rakkaanne kanssa – tai vain ihan itsellenne:)

K

1 Comment

  1. 17.10.2016 / 15:29

    Kiitos kirjoituksesta! Tuo kuvioitu/ryuudukoitu pinta kartion mallisessa kynttilässä on ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

WordPress spam blocked by CleanTalk.