Onnenhetkiä

Viikonloppu on tervetullut.

Ihan tautisen kiire viikko ja kaikkea mahdollista siihen mukaan, mutta selvitty on! Päällimmäisenä on hyvä olo, sillä paljon tapahtunut ihan mielettömiä juttuja. Kai se maaiman kaikkeus kuulee, kun jotain oikein toivoo! Tänään ennen kuin viimeiset auringon säteen pakenivat, tartuin kameraan ja kuvasin ihan tätä Hämptonin kotia. Jotenkin alkaa päästä taas tämän vyöhykkeen rytmiin, kun on koko kevät ja kesä mennyt maalla ollessa – ei silti ettei sinne ole ikävä joka hetki!

En ole myöskään aikoihin ostanut mitään uutta, mutta nyt oli pakko hankkia pari “naama-maljakkoa” Parolan Rottingilta. Siis nyt tässä mainittakoon, että ihan ostin ja sain hieman alennusta! Nämä on tosi rustiikkisen hauskat ja ihanan rosoista keramiikkaa. Teki mieli palkita itseni asioista ja onneksi takuuluotettava, rakas kirppishaukkani Villi Piha blogin Sanna ehti tekemään puolestani muutaman kirppislöydön minulle – ihanaa kun tyyppi, joka tietää makuni täysin!!!!

Tänään on tullut myös poltettua kynttilöitä enemmän kuin pitkään aikaan. Kylmä alkaa hiipiä ulkona ja illat ovat jo tosi pimeitä. Vieläkin täytyy ihmetellä, miten asiat lopulta järjestyy ja suttaantuu – pitää  uskoa vain itseensä!

Nyt sitten ansaittu lasillinen valkoviiniä ja telkkarin ääreen! Nauttikaa viikonlopusta!

P&L

K

 

5 Comments

  1. 1.12.2018 / 15:48

    Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää <3

  2. Sirkka K
    22.9.2018 / 11:50

    Nuorempana, kun minulle sanottiin, että asioilla on tapana järjestyä, en oikein aina jaksanut uskoa siihen. Nyt kun mittarissa on kuusi vuosikymmentä, niin tiedän, että niin käy. Aina ei niin kuin toivoo, mutta elämä kantaa, kun vain jaksaa uskoa siihen ja itseensä. Ja sitten ne asiat järjestyvät.
    Ps. Hurmaavat nuo ruukut.

    • Kati
      Kirjoittaja
      23.9.2018 / 20:01

      Kiitos ja välillä omatkin “luulot” itsestä voi mennä metsään, mutta kyllä se joku ohjaa lopulta oikealle polulle..luojan kiitos. Koskaan ei ole liian vanha tai liian myöhäistä.

  3. 22.9.2018 / 09:11

    Tuli niin tarpeeseen tämä postaus. Itselläni on todella paha uskonpuute omaan tekemiseen tällä hetkellä. Tämä antaa uskoa tulevaan. Hyvää viikonloppua.

    • Kati
      Kirjoittaja
      23.9.2018 / 20:05

      Moi Terhi,
      Näin se menee – usko pois. Pitää tehdä kovasti töitä ja uskoa. Välillä voi olla hankalaa, mutta lopulta ne asiat järjetyy, jos niin on tarkoisttu. Usko 100% kohtaloon ja siihen, että meillä kaikilla on täällä tietty asiat täytettävänä – se tulee oman itsensä kautta. Niin kauan kun toteuttaa toisten unelmia, niin on onneton. Pitää kuunnella itseään ja omia tavoitteita.
      Aika kovan kautta tämän olen oppinut.
      Kivaa viikkoa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

WordPress spam blocked by CleanTalk.